Bussimatka Malesian puolelle taittui yllättävänkin kätevästi, kun odotimme vastaavaa ruuhkaa kuin Kambodzan ja Thaimaan rajalla. Bussi pysähtyi ensimäisen kerran Singaporen rajalla ja tavarat saimme jättää bussiin, kunhan vain ite kiikutimme ittemme leimaamoon. Malesian puolella jouduimme kuitenkin raahaamaan kaikki tavarat mukanamme ja olipa taas tullivirkailijoilla ihmettelemistä! Homma kuitenkin hoitui ilman jonoja jouhevasti.
 |
| Finnish Towers ja takana jossain Petronas Towers |
Melakaan saavuimme keskiviikko päivänä ja ystävällinen bussikuski tarjoutui viemään meidät hotellille asti pientä korvausta vastaan (6€), mutta meidän kannalta se oli kuitenkin parempi kuin hyvä, koska tavaraa on paljon! Bussikuski ei kuitenkaan löytänyt hotelliamme aivan heti, eikä halunnut meidän apua, joten istuimme tyhjässä bussissa tunnin kun kuski ajeli ympäri kaupunkia ja etsi oikeaa paikkaa, joten saimme ilmaisen kiertoajelun kaupanpäälle. Hotelli johon majoituimme oli parhaat päivänsä nähnyt, mutta sijainti oli hyvä ja henkilökunta mukavaa. Melaka oli pieni kylä verrattuna edellisiin kaupunkeihin kuten Singapore, Bangkok tai Ho Chi Minh City, eikä länsimaalainen ollut kovin yleinen näky katukuvassa. Tästä johtuen jouduimme hieman silmätikuiksi, mutta ihan positiivisessa mielessä, sillä kaikki vaikuttivat iloisilta nähdessään meidät ja huutelivat tervehdyksiä. Mahtava kokemus tämäkin.
Kaupungissa ei meille ollut paljoakaan nähtävää, vaikka Melakalla on suuri historiallinen merkitys malesialaisille, portugalilaisille, briteille ja hollantilaisille. Torstaina hyppäsimme taksiin ja lähdimme päättäväisinä säätä uhaten etsimään lähimäpänä sijaitsevaa rantaa. Taksikuski tosin sanoi, ettei uiminen ole suotavaa, sillä Petronaksen laitokset sijaitsevat läheisyydessä. Mutta parin tunnin makoilu rannalla riitti meille saamaan kunnon lomalaisen letsgo meiningin, eli paloimme molemmat täysin. Seuraavat päivät pyörimme ympäri kaupunkia ja katselimme nähtävyyksiä, kuten Clock Tower (mini versio Big Ben:istä) ja tottakai herkuttelimme hyvällä ruualla (..ja herkuilla).
 |
| Petronas Towers illalla |
Sunnuntaina matkamme kuitenkin täytyi jo jatkua ja kohteena viimeinen määränpää aasiassa eli Kuala Lumpur, johon matkustimme bussilla. Bussit Malesiassa ja Singaporessa ovat olleet hiukkasen eriluokkaa kuin edellisissä maissa!!! Huomattavasti parempia kuin Suomessakin! Sunnuntai ilta meni tutustuessa hotellin lähialueeseen ja tänään sitten jo päätimmekin lähteä katselemaan torneja. Patikoimme ensiksi Petronas Towerille (Twin Towers), joka on 452m korkea ja otimme muutamia kuvia. Torni on tullut tutuksi mm. muutamista elokuvista ja on yksi maailmankorkeimmista rakennuksista. Hassuinta oli kuitenkin se, että meistä otettiin enemmän kuvia kuin kyseisestä tornista. Mielestäni täällä on kuitenkin näkyny suhteellisen paljon länsimaalaisia, mutta ehkäpä meissä on sitä jotain erikoista ;) ..joten Finnish Towers taisi olla mielenkiintoisempi kuvauskohde kuin Petronas Tower. Kuvausten jälkeen oli kuitenkin tarkastettava taskut ja arvotavarat, sillä sen verran hämärältä homma vaikutti! Petronasin jälkeen lähdimme suunnistamaan Kuala Lumpur Towerille, joka on 421m korkea. Kyseisen tornin löydettyämme päätimme myös nousta sen huipulle. 10€ suolainen hinta piti sisällään pari kuppia kahvia ja kahden pallon jätskiannos, joten ei mikään paha suomihinnoissa. Illalla palasimme kotiin vielä Petronasin kautta, koska teki vielä mieli nähdä sen valaistus pimeällä.
Keskiviikko aamuna hyppäämme sitten lentokoneeseen ja lennämme Eurooppaan Lontooseen, jossa vietämme muutaman yön ja ehkä ehdimme nähdä myös Ison Benin, kun se Melakassa jäi vähän vaisuksi. Perjantaina sitten odottaakin jo oma sänky (ilman torakoita) !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti